fbpx
Interview

Interview with Kasper Salonen

NEAMA: Miten kuvailisit itseäsi taiteilijana?

Olen itseoppinut improvisoiva kokeilija ja kirjaimellisesti amatööri; rakastan abstraktien visuaalisten elementtien temaattista yhdistelyä, mutta yhtä lailla myös sattuman kauneutta ja hallittua/harkittua kaoottisuutta. Sekatekniikka, vapaa muotoassosiaatio ja kollaasityyli sopivat minulle, sillä jopa näennäiset virheet voivat synnyttää uudenlaisia ideoita tai yhdistelmiä. Tyylilajiani olen joskus kutsunut “kotikutoiseksi psykedeliaksi”; toivon taiteeni paljastavan (dêlos) katsojalle jotakin hänen omasta mielestään (psuchḗ) osana olemassaoloa ja kosmosta.

NEAMA: Mitä muuta elämääsi liittyy, minkä haluaisit jakaa? Työ, harrastukset, projektit, jne.

Olen kieli- ja käännöstieteiden maisteri (Helsingin yliopisto 2015) ja olen luonut uraa sanataiteilijana noin vuosikymmenen, sekä lavarunoilijana ja kirjailijana että kääntäjänä. Olen kaksikielinen, ja erääksi päätyökseni sekä suomennan että englanninnan kaikenlaisia tekstejä. Itse asiassa, ja suureksi onnekseni, saan useinkin toimeksiannoksi kääntää esimerkiksi taidemuseoiden tai gallerioiden esittely- ja tiedotetekstejä. Tätäkin kautta kuvataide instituutiona ja myös moninaisena prosessikirjona on tullut minulle tutummaksi, vaikken ole varsinaisesti kouluttautunut kuvataiteilijaksi. Olen saanut huomata, että kaikki intohimoni ja ammattini liittyvät toisiinsa tavalla tai toisella. 

NEAMA: Kerro vaikutteistasi. Onko sellaisia taiteesta, tai entä muualta? Onko sinulla lempitaiteilijaa tai teosta?

Vanhempani ovat antaneet minulle kulttuuririkkaan kasvatuksen. Vartuin monipuolisen kirjallisuuden, musiikin ja kuvataiteen koristamissa ympäristöissä. Suvussani on ja on ollut ennenkin muita taiteilijoita, kuten vaikkapa tätini Soili Koistinen, jonka öljyväriteos vuodelta 1970 on nytkin olohuoneeni seinällä (ja johon teokseni Vanki (dekonstruktio) perustuu).

Tunnetumpiin kansainvälisiin lemppareihini ja esikuviini kuuluvat mm. Paul Klee, Joan Miró, René Magritte, Antoni Tàpies, Frida Kahlo, Mark Rothko, Hilma af Klint sekä Alex ja Allyson Grey; suomalaisista mm. Axel Gallén-Kallela, Henrik Tikkanen, Osmo Rauhala, Jyrki Riekki ja Alvar Gullischen.

Tyylimielessä olen pitänyt aina minimalismista, surrealismista, abstraktista impressionismista, kollaasista, monien eri uskontojen taide- ja kuvioperinteistä, orgaanisista muodoista ja mystisistä tunnelmista. Visionäärinen taide, värikkyys, pyhä geometria, shamanistinen symboliikka, kalligrafia ja merkkijärjestelmät sekä luonnon omat muodot kiehtovat minua erityisesti.

Myös upeat ystäväni ja kollegani vaikuttavat luovaan tietoisuuteeni suuresti; mainittakoon monien joukosta tässä erityisesti kuvataiteestaan Timo Salo, Virpi Alanen, Jorma Vakkuri, Muhaned Durubi, Kirsi-Marja Moberg, Ville-Erkki Tetri sekä rakas renesanssimies Henry M. Piironen.

NEAMA: Muistatko käänteentekevää hetkeä, jolloin kiinnostuit tekemään taidetta?

Abstrakti kollaasitaide oli kirjoittamisen jälkeen ensimmäinen luova tekemisen tapa, johon uppouduin täysin. Lukioikäisenä vietin aikaa deviantART-taiteenjakamissivuston kirjallisuusyhteisössä. Siinä sivussa selaillessani löysin saitilta amerikkalaisen kollaasitaiteilijan nimeltä Fred Free (ks. fredfree.com), jonka inspiroimana tein aikoinaan ensimmäiset kollaasini. Hänen uskomattoman yllättävät, tyylikkäät, anakronistiset ja moniulotteiset analogikollaasit saavat silmäni selälleen edelleenkin. Matkustin kerran yksin Tukholmaan 19-vuotiaana nähdäkseni hänen pienen näyttelynsä (se oli hyvä reissu). Kollaasitaide on edelleen minulle hyvin läheinen, vaikka tällä hetkellä harjoittelen enemmän muilla tekniikoilla.

Maalaamiseen ja piirtämiseen taas innostuin hulmahtaen kevään 2020 lockdownin aikana, ja siinä samassa minulle aukesi aivan uudenlainen henkilökohtainen aikakausi!

NEAMA: Oletko kohdannut hetkeä, jolloin olisit kyseenalaistanut taiteellisen työn tekemisen?

Usean vuoden ajan emmin kuvataiteeseen heittäytymistä, lähinnä koska en tuolloin antanut itselleni kunnon tilaisuutta kokeilla ja kehittyä. Arvostan institutionaalista kuvataiteellista koulutusta (huom. portinvartijuutta en tue) ja omistautuneisuutta muutenkin; omalla kohdallani autodidaktisuus on ollut luontevin reitti kädenjälkeni harjaannuttamiseen. Se on ennen tuonut minulle huijarisyndrooman tunteitakin, mutta harvemmin enää. Minulla oli pitkiä kausia, jolloin keskitin kaikki luovat voimani ainoastaan runouteen (mikä olikin upeaa ja oleellista, kuten runous on minulle joka päivä edelleenkin). Kuvataide oli minulle hieman etäinen harrastus, kunnes ei enää ollutkaan!

Uskonpuute kuuluu aika ajoin asiaan kun on luovuudesta kysymys. En ole myös koskaan pitänyt erottelua esimerkiksi “oikeisiin” ja “ei-niin-oikeisiin” taiteilijoihin kovin houkuttelevana, sillä luovuus ja taiteellisuus ovat ihmislajin perusominaisuuksia. Julkiseen taidemaailmaan osallistuminen, tekniikoiden harjoitteleminen ja henkilökohtainen menestyminen ovat korvaamattomia prosesseja — mutta se visio tai aistimistapa tai herkkyys, joka minuakin kehottaa taiteen tekemiseen on osa kaikkien ihmisolentojen DNA:ta; aktivoitavissa, leikittävänä. Sitä en ole koskaan kyseenalaistanut.

NEAMA: Kerro tekniikastasi. Mitä työkaluja olet käyttänyt teosten tekemisessä?

Nämä oheiset uudemmat teokset olen tehnyt akryylimaaleilla, tusseilla ja/tai puuvärikynillä, monet sekatekniikkana. Tauluissa olen käyttänyt pouring-tekniikkaa, eli olen sekoittanut maaleja juoksuttavaan väliaineeseen (joskus myös esim. pellavaöljyyn) ja sitten kaatanut eri sävyjä päällekkäin kupin kautta kankaalle (tämän opettelemisessa yllämainittu ystäväni Henry oli avainasemassa).

Akryylitauluni ovat kooltaan n. 46×55 cm — n. 70×100 cm. Piirroksissa on mukana permanentti-, yliviivaus- ja kultaväritusseja. Useimmat tussiteokseni piirrän valkoisille A4-kokoisille 200 g/m2  taidepaperiarkeille. Käytän myös muita välineitä kuten viivaimia ja harppia.

Mitä tulee kollaasitaiteeseen, siinä materiaalit ja pohjat voivat olla oikeastaan ihan mitä tahansa, kunhan ne pysyvät kasassa! Useimmiten käytän pahvia ja paperia vaikka mistä; lihashuoltokirjasta, tähtitiedeoppaasta, tapahtumajulisteesta, kasviosta, näyttelyesitteestä, ilmapistoolitaulusta…

NEAMA: Kerro prosessistasi. Miten käytännössä olet edennyt töiden alkuajatuksesta valmistumiseen?

Luotan ja nojaan kaikessa taiteessani vahvasti improvisaatioon ja tajunnanvirtaan. Jokainen tyyli kuitenkin kehottaa omanlaiseensa prosessointiin ja osallistumiseen. Kaatomaalauksessa melkeinpä ainoat asiat, joihin voin vaikuttaa ovat maalien värit, aineiden sekoitussuhteet, kaatotapa ja jälkikäsittely — teoksen varsinainen muotoutuminen tapahtuu silmieni edessä kemiallisesti leviten, ja muotoaallokosta ilmestyy hahmoja, vierekkäisyyksiä, tarinoita. Tällainen ilmestyminen pätee toki myös muihin tyyleihin. Koen olevani vähän kuin tutkimusmatkailija ja luonnontutkija, jonkinlainen rakentelija-kirjuri.

Piirrosjälkeni on mielestäni jokseenkin naivistisella tavalla biologista, se toisintaa luonnossa esiintyviä fraktaali-, spiraali- ja kaarimuotoja. Annan käteni ja silmäni viedä; harvoin suunnittelen muuta kuin pohjarakenteen, sillä uusia oivalluksia syntyy aina tehdessä. Olen keksinyt tälle miltei automaattiselle piirtämistavalle uudissanan morfotropia, joka tulee kreikasta ja tarkoittaa suunnilleen “muotojen puoleen kääntymistä”. Morfotrooppinen piirtäminen on seuraamista, leikkimistä, intuitiivista muljahtelua intentiolla.

Nimeäminen on tärkeä osa abstraktien merkitysten ohjaamista ja oman katsojakokemukseni tiivistä sanallistamista. Nimi voi syntyä eri tekovaiheissa, aivan kuten runoissakin. Joskus nimi tulee ensin, jolloin tavallisesti perustan jonkun tietyn kuvateoksen muotokielen löyhästi johonkin vaikkapa fysiikan olemassa olevaan ilmiöön.

NEAMA: Mikä sinulle toimii inspiraationa?

Aivan kaikki, mikä tahansa — olemassaolo sinänsä on hämmästyttävä mysteeri, ja mysteerit inspiroivat minua varsinkin. Itse asiassa arvomaailmani voi tässä yhteydessä tiivistää sanaan psykedeelinen tai visionäärinen tai metamoderni — tietoisuus, sosiaalinen muutos ja taiteellinen impulssi sinänsä ovat ontologisia, eksistentiaalisia kysymyksiä, joiden reunat laajenevat jokaisen sukupolven myötä, tulevat havaituiksi ja koetelluiksi, haaveilluiksi ja toteutetuiksi.

Oleellisia avainsanoja ovat luonto, vuodenajat, kosmologia, astro- ja kvanttifysiikka, mikrobiologia, uskonto, shamanismi, mytologia, unet, luolamaalaukset, graffiti, kalligrafia, symboliikka, rauhan aate, panpsykismi.

Eräs minulle tärkeimmistä käsitteistä taiteessa ja elämässä muutenkin on transsi. Keksin yllä kuvailemani ns. morfotrooppisen piirrostavan juuri eräänlaisessa fuugatilassa, antautuen flow’hun ja mieleni kirkkaille supinoille. Taiteen kokemisessa on mielestäni aina tarkoitus tavoittaa jonkinlainen samaistuminen, jotenkin paradoksaalisesti kokea tunnistaminen teoksen ensikohtaamisella; tällaiset kokemukset ovat mielestäni yhtäpitäviä eri voimakkuuksisten transsitilojen kanssa. Se vaatii irtaantumista ja samanaikaista sisentymistä, kuten inspiraatiokin usein.

NEAMA: Mikä on mielestäsi taiteen tehtävä nykypäivänä?

Ajattelen ehkä, että taide on tehtävä sinänsä. Taiteellinen ilmaisu on genetiikkamme ja psyykeemme näytetyksi tulemista, psykososiaalinen sisäänrakennettu dynamo ja liima, samalla miljooniin muotoihin mukautuva ja muotoutuva väline — eräänlainen lajimme kollektiivinen hyperobjekti, metakieliperhe. Näin voimakas ilmiö kantaa mukanaan myöskin (joskus ikävä kyllä unohdetun) vastuun. Omasta puolestani voin sanoa, että taiteeni tehtävä on edustaa paitsi estetiikaani niin myös etiikkaani, eli valottaa arvomaailmaani ja osallisuuttani ihmislajimme suureen evolutiiviseen kokeeseen ja planeettamme elämään.

On silti muistettava, että motivaatioita taiteen tai minkä tahansa tuottamiselle/tekemiselle on monia, ja kaikki eivät myöskään voi olla samaa mieltä siitä, mikä on hyvää (/kaikkein parasta) tai tärkeää (/kaikkein tärkeintä). Koko homma on monenkirjava, muuttuva kokemuskompleksi. Siltikin, julkisella ilmaisulla on voimaa ja valtaa, ja sitä pitää käyttää harkiten, “hyvänä pelinä”.

NEAMA: Minkä vinkin antaisit aloittelijalle, joka on kiinnostunut taiteen tekemisestä?

Kannattaa todellakin kuunnella kaikenlaisia vinkkejä, mutta muodostaa niistä oma käsitys ja yhdistelmä, omaa sisäistä ääntään kuunnellen. Kokeilla itse!

Sanoisin kuitenkin, että ainakin jonkinlainen tietoinen rohkeus kuuluu taiteessa asiaan; on rohkeaa vaikkapa hyväksyä omat epäonnistumisen tunteensa ja oppia niistä, nähdä näennäiset virheet joskus peräti positiivisina sattumina. Ylisuurilla odotuksilla, pakolla tai kiirehtien ei kannata lähteä puuhaamaan vaikka olisi hinku; oma tahti löytyy ja muuttuu ajan kanssa.

Uskon, että taiteen saralla kannattaa tehdä sitä mitä todella itse tahtoo ja kokeilla myös uutta, sillä molemmat auttavat jaksamaan ja tuottavat suurimman onnen. Silloinkin taiteilemisen esteenä voivat olla henkisten tai fyysisten resurssien saavutettavuuskysymykset tai vapaa-ajan niukkuus. Tukea kannattaa pyytää ja vastaanottaa kun voi.

Inspiraation leimahdus voi olla kuin ekstaasi, jonka rinnalla esim. pensselikäden motoriikan ajoittainen tottelemattomuus voi tuntua lässähdykseltä ja pettymykseltä. Ei se mitään jos jokin joskus jarruttaa. Jotain hurjaa ja hienoa tulee jossain vaiheessa varmasti, jos jatkaa.

Erikoisneuvona: on terveellistä sanallistaa ajatuksiaan ja tunteitaan, liittyen taiteeseen mutta myös omaan elämäänsä muutenkin. Päiväkirjana, runoutena, sanoituksina, keskusteluina, terapiassa, yksinpuheluna, hölynpölynä, miten tahansa. Kielellistäminen on takuuvarma keino saada yhteys omiin sisäisiin maailmoihinsa, ja saada myös kiinni eri tekemisen tavoista ja ratkaisuista.

NEAMA: Missä työsi ovat olleet esillä?

Helsingissä: Kallio Kukkii- ja Kallio Kipinöi -kaupunkifestivaalien yhteydessä julkisissa näyteikkunoissa n. 2010; Om’Pu Galleriassa osana Sanoista kuviin -ryhmänäyttelyä 2015; Papu Galleriassa osana Rajaton mieli -ryhmänäyttelyä kesällä 2020 (iso shoutout Mobergeille ja muille!); ja viimeisimpänä Kat-Man-Do -ravintolassa osana spontaania pientä ryhmänäyttelyä kesällä 2021. Suunnitteilla on ensimmäinen oma yksityisnäyttelyni ravintola Sörkan Ruusussa, Kalliossa sekin.

Lisäksi olen vuodesta 2011 alkaen suunnitellut ja valmistanut tapahtumajulisteen jokavuotista HPC Goes Puisto -runoklubia varten, jota myös edelleen tuotan. Paria vuotta lukuun ottamatta juliste on ollut omaa kollaasikäsialaani.

Kuvitin myös oman suomenkielisen esikoisrunokokoelmani, Kiertoreittejä (Enostone 2021). Kollaasini toimivat sekä kansi- että sisäkuvituksena. Kirjassa on mukana myös kryptistä erikoiskalligrafiaa; eräänlaisia virittimiä, pieniä visuaalisia mysteerejä.

NEAMA: Onko jotain muuta mitä haluaisit lisätä?

Kiitän New Arts Marketia ja ystävääni Jannea tästä upeasta yhteistyöstä ja loistavista kysymyksistä. Toivon että teokseni saavat kokijoissaan aikaan kummallisia ajatuksia. Lisää informaatiota ja taidetta löytyy osoitteesta www.kaspersalonen.com

NEAMA: How would you describe yourself as an artist?

I am a self-taught improvisational experimenter, and literally an amateur; I love the thematic combination of abstract visual elements, but I also adore accidental beauty and semi-structured chaos. Mixed media, free form-association, and the collage style suit me because in these disciplines even apparent errors may readily lead to new ideas or juxtapositions. I have sometimes called my personal style “homespun psychedelia”; I hope my art helps viewers manifest (dêlos) something true about their own minds (psuchḗ) as constituents of existence and the cosmos.

NEAMA: What else would you like to share about your life? 

I have an MA in English philology and translation theory from the University of Helsinki (2015), and for about a decade I have cultivated a career in verbal art and communication as a spoken word artist and poet as well as an author and translator. I am bilingual, and one of my primary careers is in translating all kinds of texts into both English and Finnish. In fact, I have the good fortune to often be asked to translate releases and descriptions for art museums and galleries. This is another avenue through which the art world as well as art as a spectrum of creative processes have become more familiar to me, despite never having formally trained myself as a visual artist as such. I have often noticed that all of my passions and careers are interconnected, one way or another.

NEAMA: Let’s talk about your influences. Do you have any favourite artists, visual or otherwise, who have affected your work?

My parents afforded me a very culture-rich upbringing. I grew up in surroundings decorated with a broad variety of literature, music, and visual art. My extended family includes and has previously included people with artistic pursuits, such as my aunt, painter Soili Koistinen. Her painting from 1970 is hanging on my living room wall even now — it is also the work to which my painting Prisoner (deconstruction) is an homage.

Some more widely known international creators whose work I look up to include Paul Klee, Joan Miró, René Magritte, Antoni Tàpies, Frida Kahlo, Mark Rothko, Hilma af Klint as well as Alex ja Allyson Grey; some of my favorite established Finnish artists include Axel Gallén-Kallela, Henrik Tikkanen, Osmo Rauhala, Jyrki Riekki and Alvar Gullichsen.

Stylistically, I have always been drawn to minimalism, surrealism, abstract impressionism, collage, various religious and cultural symbolism, calligraphy and writing systems, and the inherent forms of nature.

Many of my amazing friends and colleagues have also greatly affected my aesthetics and sensibilities; of the many I am glad to know, I would like to mention (here specifically for their visual art, though they are also accomplished wordsmiths) Timo Salo, Virpi Alanen, Jorma Vakkuri, Muhaned Durubi, Kirsi-Marja Moberg, Ville-Erkki Tetri, and my close friend and renaissance man Henry M. Piironen.

NEAMA: Do you recall a decisive moment when you started to take an interest in making art?

After poetry, abstract collage art was the first creative format in which I completely immersed myself. As a high schooler I spent several years in the literature subculture of the art sharing website deviantART. Eventually I also scrolled along to discover an American artist called Fred Free (see fredfree.com), whose catalogue inspired me to create my first collages. His incredibly surprising, stylish, anachronistic, and multidimensional analog artworks still awe me to this day.

I once travelled to Stockholm alone by ship at age 19 just to see one of his small solo exhibitions (that was a good trip). Collage art is still very important to me, even though I’m currently experimenting more closely with other techniques. My newfound love of painting, pouring, and drawing came in a whoosh during the lockdown of spring 2020 in my studio apartment in Helsinki. And so a whole new epoch of my life began!

Three collages by Kasper Salonen: Liike/Asento I-III

NEAMA: Have you ever had a moment of doubt when it comes to artistic work?

For many years I was hesitant about committing myself into visual art, mainly because in those times I wasn’t giving myself enough opportunities to experiment and develop. I appreciate the rigor of formal art education (though I do not abide gatekeepers) and any kind of personal dedication; in my case, an autodidactic approach turned out to be the best way for me to hone my visual chops. It has previously even brought on feelings of impostor syndrome, although that happens only rarely these days. For long periods of time, I focused all my creative energies into poetry and literature (which was certainly a wonderful decision, and literature still nourishes and excites me daily). Visual art was like a somewhat distant hobby for me, until it wasn’t anymore!

Crises of faith are part and parcel of the creative mindset and experience. I have also never felt drawn to prescriptivist talk of “real” or “less real” art(ists), because creativity and the artistic temperament are among the most basic and ingrained qualities of humankind. Participating in the public art scene, studying and rehearsing techniques, and gaining prestige are all priceless experiences — but the very vision, or sensibility, or sensitivity that underlies all creative pursuits is part of the DNA of all humans; activatable, to be played with. I have never doubted that.

NEAMA: Describe your technique. What materials have you used in making your art?

These newer works are made with acrylic paint, markers, and/or color pencils, many as mixed media. I have used the so-called dirty pouring technique in the paintings, which entails mixing acrylic paints with pouring medium (sometimes including linseed oil or similar) and then pouring different colors successively into a cup and onto the canvas. I had immense help and inspiration from my aforementioned friend Henry in learning and testing this method. My acrylic paintings are about 46×55 cm — 70×100 cm in size. I make most of my drawings using permanent markers, highlighter pens, and gold markers on A4-sized 200 g/m2 art paper. I also use tools such as rulers and a drawing compass. As for collage art, the materials and bases can basically be anything at all, as long as they stick together! I often use cardboard and paper from all kinds of sources: a muscle training textbook, a guide on astrophysics, an event poster, a herbarium, an exhibition pamphlet, an air pistol target…

NEAMA: Describe your process. How do you translate your initial impulse into a finished piece?

I implicitly trust and heavily utilize improvisation and stream of consciousness in all my art. However, every style suggests its own processing tactics and sense of participation. In acrylic pouring, some of the only things I can directly influence are the colors of the paints, the mixing proportions, the method of pouring, and any modifications afterward — the actual formation of the piece occurs before my eyes, spreading through chemical interactions, and out of this unfolding sea of forms there arise figures, juxtapositions, stories. This type of emergence or manifestation naturally applies to other styles as well. I most often feel myself to be in the role of an adventurer or naturalist, a sort of constructivist scribe.

I consider my style of freehand drawing to be somewhat naivistically biological, mimicing the fractals, spirals, and arcing forms that propagate in nature. I let my hand and my eye be the guide; I seldom plan out more than a basic outline beforehand, because new epiphanies always come mid-process. I have named this almost automatic style of drawing morphotropic, a neologism from Greek roughly meaning “turning toward forms”. Morphotropic drawing is about following and playing along; intuitive intentional morphing and gliding.

Naming is an important aspect of guiding the meanings in the abstract forms of my works and verbalizing my own viewing experience. The name of a piece can come at any point before, during, or after the creation process, just as with poems. Sometimes the name of a visual artwork will come first, which is when I base the shapes on some existing principle of physics, for instance.

I think I’d say that art itself is a purpose. Artistic expression is the sharing of our genetics and our psyches, an intrinsic psycho-social dynamo and fixative, and at once an instrument that takes on millions of forms — what might be called the collective hyperobject of our species, a meta-language family.

NEAMA: What inspires you?

Everything and anything — existence itself is an astonishing mystery, and mysteries inspire me especially. My values in this sense may be described as psychedelic or visionary or metamodern — consciousness, social change, and the artistic impulse itself are all ontological, existential questions whose borders shift and broaden with each generation; they are perceived and challenged, dreamed and applied.

Other personally essential keywords include nature, the seasons, cosmology, astronomy and quantum physics, microbiology, religion, shamanism, mythology, dreams, cave paintings, graffiti, calligraphy, symbolism, pacifism, and panpsychism.

A further term that I want to emphasize is trance. I invented the so-called morphotropic technique outlined above during an actual fugue state, relinquishing myself to the flow and the shimmering whispers of my mind. I feel that all art is intended to evoke a feeling of co-identification, to perhaps paradoxically experience a sense of recognition at first sight, which coincides with trance states of various potencies. This requires both an expansive extrusion and a turning inward, much like inspiration itself.

NEAMA: What do you consider to be the purpose of art today?

I think I’d say that art itself is a purpose. Artistic expression is the sharing of our genetics and our psyches, an intrinsic psycho-social dynamo and fixative, and at once an instrument that takes on millions of forms — what might be called the collective hyperobject of our species, a meta-language family. A phenomenon this powerful also carries with it an (often unfortunately unidentified) sense of responsibility. For myself, I can say that the purpose of my art is to exhibit both my aesthetics and my ethics alike, that is to illuminate my values and my participation in the great evolutionary experiment that is our species and the only biosphere we have ever inhabited.

It is nonetheless important to remember that there are innumerable motivations to any sort of production/creation, and not everyone is likely to agree on what is (most) important or (most) good. The whole thing is a multifaceted, ever-changing complex of experiences. Still, public expression carries power, and it must be used with consideration, as a “good game”.

NEAMA: What tips would you give someone who is interested in making their own art?

It is certainly worth listening to different types of advice, but to also form your own opinion of them and combine them with your own intuition. Try it out for yourself!

However, I would say that a certain conscious courage is always involved in making art. It is courageous to accept your own feelings of shame at a mistake, for instance, and to learn from them; to even see apparent errors as highly positive accidents. High expectations, forced action, and impatience are not optimal states through which to create art, no matter how driven the impulse; you will find your own rhythm, which will also change with time. The flash of inspiration can sometimes be an ecstacy that may be difficult to reconcile with little setbacks such as not finding the right word or brushstroke. Feelings of disappointment and occasionally putting on the brakes is OK. Something amazing and impressive is bound to come out, if you stick with it.

Bonus tip: it is always healthy to write down your thoughts and verbalize your emotions, concerning art but also anything else going on in your life. Whether it’s as a diary, as poetry, as lyrics, as discussions, in therapy, as monologue, or as nonsense. Putting words to internal experiences is a surefire way to access one’s own inner worlds, and to apprehend different
solutions and ways of doing things.

NEAMA: Where has your art been exhibited?

In Helsinki: as part of the Kallio Kukkii and Kallio Kipinöi urban festivals around 2010, in the form of collages in shop windows; in the Om’Pu Gallery as part of the group exhibition Sanoista kuviin (“From words to pictures”) in 2015; in Papu Gallery as part of a joint exhibition called  Rajaton mieli (“Boundless mind”; my deep thanks to the Mobergs and everyone else!) in summer 2020; and most recently in another pop-up group exhibition in Bar Kat-Man-Do in summer 2021. I am planning my first solo exhibition in bar & gallery Sörkan Ruusu. I’ve also been responsible for the visual style of the posters used to promote HPC Goes Puisto, an outdoor open mic club I’ve produced for the Helsinki Poetry Connection since 2011. Each poster, with one or two exceptions, has been my collage handiwork. I also illustrated my Finnish debut poetry collection, Kiertoreittejä (Enostone 2021). The cover art as well as the internal illustrations are composed of some of my collages. The book also contains some examples of a special, cryptic type of calligraphy intended to tune the consciousness of the reader; small visual mysteries.

NEAMA: Anything else you would like to add?

I thank New Arts Market and my friend Janne for this wonderful cooperation, and the excellent questions. I hope my artwork will inspire unusual thoughts in you all. More information and art available at www.kaspersalonen.com.